Vikakerta
Kerro viime kerrastasi Seuraa tarinoita FacebookissaNainen, 27 v, avioliitto + Mies, 30 v, aviopuoliso
Tapahtui 15.1.2012 n. klo 00:30 • Lisätty palveluun 17.1.2012 klo 02:52 eli 2 päivää myöhemmin
Mies oli lähdössä viikoksi työreissuun, joten pitihän sitä panna "vielä kerran" ennen seuraavan aamun eron hetkeä. Panettikin, vaikka olimme toisaalta molemmat myös aika väsyksissä edelleen. Sattui nimittäin olemaan krapulapäivä takana. (Siksipä sitä seksiä ei ollut harrastettu jo aiemmin.)
Aloitimme perus pusuttelulla, mutta huomasin aika pian, että mieheni tuntui melko kärsimättömältä ja halusi selvästi jo "päästä asiaan". Yleensä mieheni ei ole petihommissa mikään hökälehtiä vaan jaksaa antaa esimerkiksi suuseksiä pitkällisestikin ennen varsinaista panoa. Nyt taisi kuitenkin väsymys painaa päälle. Ajattelin, että no antaa mennä. Mieheni on aivan mielettömän hot ja ihana kultamuru, joten halusin tehdä hänelle hyvää ja tarjota "helpotusta", vaikka sitten vähän oman nautinnon kustannuksellakin.
Koska en vielä ollut aivan riittävän märkä, otin aluksi mieheltäni suihin. Hän tykkää siitä tosi paljon, ja olenkin kehittynyt nykyisen mieheni kanssa melko taitavaksi suihinottajaksi. Mies tykkää tulla todella syvälle kurkkuuni, ja olen oivaltanut, että se onnistuu tuskitta, kunhan asettaudun suihinottaessani peppu häneen päin ikään kuin selin, ja ojennan leukani "pystyyn". Sitten vain ajattelen, että sanoisin "aaa", niin kuin silloin kun lääkäri katsoo kurkkuun. ;-) Eikä haittaa vaikka kurkustani jotain äkinää suihinoton aikana kuuluisikin, yninät nimittäin myös vain kiihottavat mietäni.
Mieheni tykkää myös katsella peppuani tässä asennossa ja sormetella pimppiäni ja peppureikääni. Asento on siis kaikinpuolin "kätevä" tällaista esileikkiä ajatellen, sillä oma pimppini kostuu mieheni kosketuksista samaan tahtiin, kun tuotan hänelle nautintoa suullani.
Tykkään varsinkin toisinaan vähän "rajummasta" seksistä, ja olenkin neuvonut miehelleni, että minua saa tukistaa lujastikin hiuksista samalla, kun otan häneltä suihin. Samalla mies pystyy kätevästi ohjailemaan rytmiäni ja sitä syvyyttä, millä hänen peniksensä suuhin tunkeutuu. Minusta tuntuu jotenkin ihanan kiihottavalta olla täysin hänen käytössään, melkein kuin alistettuna. Jotenkin se vain on oudon turvallista, ehkä siksi, että tiedän, että mieheni on minulle kuitenkin aina hyvin hellä, eikä koskaan satuttaisi minua "oikeasti".
Kun suihinottoa oli jatkunut aikansa, mies ohjasi minut päällensä. Tässä vaiheessa olin jo kostunut melko mukavasti hänen kosketuksistaan ja itse suihinottamisen kiihottavuudesta, ja hänen peniksensä oli sitä paitsi vielä kuolani peitossa. Penis luiskahtikin pimppiini sulavasti ja ihanasti.
Ratsastin aikani mieheni päällä. Mies puristeli samalla rintojani, ja välillä kumarruin nuolemaan hänen nännejään. Miehelläni on herkät nänni, joiden koskettelusta hän tykkää kovasti seksin aikana. Usein se saa hänet laukeamaankin penetraation loppu vaiheessa.
Nyt mieheni ei kuitenkaan enää malttanut pysytellä allani vaan kankesi minut päältään, nousi vuoteelta, kiersi taakseni, tarttui lantiooni ja aseteltuaan minut mieleiseensä kulmaan peppu pitkällä, alkoi painaa takaa päin. Tykkään siitä asennosta hurjasti, koska sillä tavalla mies yltää pökkimään helpoimmin sisälläni juuri herkullisimpaan paikkaan.
Muutenkin "doggy style", tai "susipano" niin kuin itse tapaan sanoa, on rentouttava asento, voi pistää silmät kiinni ja antaa fantasioiden kuljettaa kiihottaviin maailmoihin. Tällä kertaa taisin ajatella jotain tuhma koulutyttö vs. ankara opettaja -asetelmaa, joka on minulle aika tyypillinen fantasia.
Paukutettuaa minua aikansa välillä hurjaan tahtiin, välillä hitaasti ja oikein syvälle, mieheni alkoi uupua, vaikka ei ollutkaan vielä lähellä laukeamista. Hän irroittautui minusta, hörpätäkseen välillä vettä. Tauko oli kieltämättä jo minullekin paikallaan. Pillu alkoi kihelmöidä jo vähän liikaakin vaikka pano oli tuntunutkin loistavalta.
Mieheni käpertyessä uudestaan viereeni sängylle ehdotin yhtäkkiä peppuseksiä - jota meillä ei jostain syystä ollut hetkeen ollutkaan. Perseeseen laukeaminen käy miehelleni joskus helpommin, ehkä siksi että olen sieltä vielä tiukempi. Mies suostuikin heti, heittäydyin selälleni tyyny pepun alla ja sitten vaan kaivettiin liukkaria esille.
Peppuni tuntui todella tiukalta, kun sinne ei tosiaan ollut hetkeen työnnyttykään. Tuntui yhtä aikaa todella nautinnolliselta, mutta melkein kivuliaalta. Pian penis kuitenkin raivasi itselleen tilaa, ja sitten alkoi todella herkullinen naiminen. Runkkasin samalla klitoristani, ja kohta huusin jo niin kovaa, että miehen piti muistutella naapureista. Purin sitten omia rystysiäni lauetessani ensimmäisen kerran tämän session aikana. Mieheni sen sijaan ei lauennut edelleenkään.
Minä tarvitsen yleensä orgasmin jälkeen hetken taukoa, joten mieheni meni käväisemään pesulla sillä aikaa kun itse keinahtelin orgasmini jälkiaalloilla. Mieheni tultua takaisin otin taas häneltä hetken suihin ja hyppäsin sitten ratsaille. Teimme sitä aikamme ja molemmin puolin tuntui kyllä hyvältä, mutta alkoi käydä ilmeiseksi, että miehelläni oli todellakin (varmaan krapulan ja väsymyksen vuoksi) ongelmia laueta. Niinpä sovimme lopulta hyvässä hengessä, että minä nousen päältä, ja autan häntä runkkailemaan itsenäs orgasmiin.
Minusta on todella kiihottavaa katsella, kun mieheni runkkaa, varsinkin jos saan osallistua toimitukseen nuolemalla samalla hänen nännejään tai kiveksiään. Nännejä imeskellessäni saatan välillä myös antaa tissieni törmätä hänen kullinsa päähän ikään kuin vahingossa, ja se selvästi on ajaa mieheni hulluuden partaalle.
Kun viimein huomasin, että mieheni on laukeamaisillaan, imaisin nopeasti hänen peniksensä suuhuni ja annoin hänen laueta sinne. Spermaa tulikin aika tavalla, ja nieleskelin sen tyytyväisenä. Mieheni sperma maistuu aina hyvältä, samalla suolaiselta ja makealta. Ja hän on niin ihanan komea lauetessaan. Poskille nousee kevyt puna ja se autuas ilme on todella näkemisen arvoinen.
Kun mieheni orgasmi oli nyt sitten viimein hoidettu pois alta, pyysin häntä vielä auttamaan minuakin vähän runkkailuhommissa. Tiesin nimittäin voivani hyvin laueta vielä toisenkin kerran. (En yleensä tyydykään yhteen orgasmiin seksikerran aikana.) Mies tietysti suostui auliisti. Häntä minun runkkaamiseni ja orgasmini viehättävät kuulemma kovasti.
Kaivoin siis lipaston laatikosta pikku vibraattorin ja aloin leikitellä klitoristani sillä. Samalla mieheni pussaili rintojani ja näykki kaulaani. Tykkään kun minua purraan kaulaan, ja kohta kuulinkin kerjääväni sitä. Tajusin itsekin, että siihen saattaa jäädä jälki, mutten jaksanut välittää. Kuvittelin olevani pikku punahilkka susihukan kourissa.
Vibra ei kuitenkaan jotenkin oikein tyydyttänyt minua, ja pimppiä kuumotteli hieman ikävästi panon jäljiltä. Välähdyksen omaisesti mieleeni tuli, että tämä voisi olla jääpaljen paikka. Sitäkään konstia ei ollutkaan tullut kokeiltua hetkeen.
Hain siis pakastimesta juomalasiin kourallisen jäitä, ja palasin mieheni viereen. Työnsin yhden jääpalan uiskentelemaan pimppiini ja oi oi, se tekikin hyvää niin klitorikselle kuin poltteleville häpyhuulillekin. Mieheni kiusasi jääpalalla nännejäni ja ne käpristyivätkin kivikoviksi ja herkiksi. Jääpalojen kiusatessa herkimpiä paikkojani lauksinkin pian, mieheni imiessä nännejäni ja järsiessä taas kaulaani.
Lopulta olimme siis molemma tyydytettyjä ja levollisia. Mies kaatoi loppujen jääpalojen päälle kivennäisvettä, jonka joimme yhdessä kehuskellen juuri päättynyttä seksiä puolin ja toisin. Sitten käperryin mieheni syliin ja nukahdin melkein saman tien.
Eron hetki aamulla oli hieman haikea, mutta onneksi se oma susihukkaseni palaa sieltä jo viikonlopuksi. Ja sitten pannaan taas.
Kauan Se kesti?
1 hSaitko orgasmin?
kylläAsennot, joissa teitte Sitä?
lähetyssaarnaaja maaten, perhos-asento, päällä kasvot eteenpäin, takaapäin toinen polvillaanKommentit
Mies, 46 v
17.1.2012 19:18Olipa hyvä tarina, elettyä elämää ja totta enemmän tai vähemmän - väliäkö sillä…
Voisiko olla asetus jolla tällainen tarina menisi kopiona omalle kumppanille? Tiedoksi ja opetukseksi. Organisaattorit ja palstanpitäjät hoi!

Mies, 44 v
17.1.2012 14:26Sulla on sana hallussa ja ilmeisesti rakastelupuoli myös. Oikein kiihottavaa luettavaa, täällä sit muna pystyssä töissä :)